Päiväkoti Valkea

Päiväkoti Valkean rakennus
Kuva: Kasvatus ja koulutus

Päiväkoti Valkea on osa varhaiskasvatusyksikkö Kytöniitty-Miilu-Valkeaa. Päiväkodit sijaitsevat Paloheinässä. Valkea sijaitsee pientaloalueella, lähellä Paloheinän koulua ja leikkipuistoa. Yksi Valkean esiopetus ryhmistä toimii Paloheinän ala-asteen yhteydessä (Ylipalontie 1). Loput ryhmät, 7 kpl, toimivat Tuohimäentie 107 osoitteessa.

Päiväkotiin kuuluu omat, isot piha-alueet. Lähiympäristöstä löytyy erilaisia liikuntapaikkoja sekä puistomaisia metsäpaikkoja, joita ryhmät toiminnassaan hyödyntävät.
Toimintaamme ohjaa pedagogiikka, joka näkyy arjen eri tilanteissa. Harjoittelemme joka ryhmässä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja ikätason mukaisesti. Lukemisen valmiuksien edistämistä toteutamme joka ryhmässä. Yhdessä tekeminen, oppiminen ja jokaisen kunnioittaminen omana yksilönään on meille tärkeää. Leikille varataan aikaa päivittäin ja sitä myös hyödynnetään uusia asioita opeteltaessa.
Varhaiskasvatus yksikön johtajana toimii Anne Ahokas ja varajohtajana Eeva Ylipekkala.
Ryhmät:
Niiskut ja Nipsut 1-2 vuotiaat
Hattivatit ja Tiuhdit eri ikäisiä, 2-4 vuotiaita
Homssut 3-5 vuotiaat
Viuhdit 4-5 vuotiaat
Mymmelit 3-5 vuotiaat
Hemulit esiopetusikäiset 6-vuotiaat

Yhteystiedot

Tuohimäentie 107, 00670 Helsinki Näytä esteettömyystiedot Näytä sijainti palvelukartalla
Suomi
PL 67930, 00099 Helsingin kaupunki

Päiväkodinjohtaja
Anne Ahokas
+358 9 310 69826
anne.ahokas@hel.fi

Päiväkodin varajohtaja
Eeva Ylipekkala
+358 9 310 69813
eeva-liisa.ylipekkala@hel.fi

Eri-ikäisten ryhmä 2-4v.
Hattivatit
+358 9 310 29591
pk.valkea@hel.fi

1-2 vuotiaat
Niiskut
+358 9 310 22822
pk.valkea@hel.fi

1-2 vuotiaat
Nipsut
+358 9 310 22822
pk.valkea@hel.fi

3-5 vuotiaat
Homssut
+358 9 310 29588
pk.valkea@hel.fi

3-5 vuotiaat
Mymmelit
+358 9 310 29592
pk.valkea@hel.fi

3-5 vuotiaat
Viuhdit
+358 9 310 21894
pk.valkea@hel.fi

Eri-ikäisten ryhmä 2-4v.
Tiuhdit
+358 9 310 29591
pk.valkea@hel.fi

Esiopetusryhmä osoitteessa Ylipalontie 1
Hemulit
+358 9 310 29589
pk.valkea@hel.fi

Sijainti

Tuohimäentie 107, 00670 Helsinki
Sijainti kartalla - Avaa kartta suurempana(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Reitti pääsisäänkäynnille

  • Kulkureitti sisäänkäynnille on kapea sekä valaistu.

Pääsisäänkäynti

  • Sisäänkäyntiä on vaikea havaita, mutta se on valaistu.
  • Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Ovi avautuu käsin helposti.
  • Sisäänkäynnin yhteydessä on yli 2 cm korkeita kynnyksiä.

Sisätilat

  • Toimipiste on samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
  • Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi.
  • Toimipisteessä on esteetön wc.
Kaikki toimipisteen esteettömyystiedot(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Palvelut